torstai 23. huhtikuuta 2015

Täytekakkua ja juustokakkua huhtikuisen syntymäpäivän kunniaksi

Ystävän poika vietti syntymäpäiväänsä ja ystäväni kyseli, olisiko minulla mahdollisuuksia auttaa häntä parin kakun muodossa. Toiveina oli täytekakku kaakaokakkupohjalla ja jokin juustokakku.

Täytteistä täytekakkuun valikoitui hedelmätäyte ja päälliseen sain vapaat kädet. Hedelmätäytteen olen aina tehnyt vaniljakreemijauheen kanssa, nyt ensi kertaa tein liivatteilla ja kakku oli huomattavasti jämäkömpi käsitellä eikä levahtanut lainkaan.



Pohjaksi tein tumman sokerikakkupohjan ja päällisen päätin tehdä kermasta, suklaasta ja voista päällisen koristeltuna Flora Vispillä. Päällinen muodostui 150 grammasta maitosuklaata, desilitrasta kuohukermaa sekä nokareesta voita antamaan kiiltoa. Kaikki keitettiin yhteen tasaiseksi seokseksi, jäähdyteltiin hetki ja kaadettiin varovasti kakun päälle. Kakku yöksi "maustumaan" jääkaappiin ja seuraavana päivänä se sai kuorrutteet raastetusta suklaasta sekä pursotuksista.


Pursotuksiin käytin apuna Städterin tyllia, isohkoa tähtityllaa ja kaksipuolista tyllaa joista toinen puoli on sileä ja toinen sahalaitainen. Tällä saa tehtyä koripunoksen reunalle.

















Juustokakuista päädyin mansikkaherkkikseen. Mansikkaherkkis on todella hyvä isompiinkiin juhliin, tästä kakusta riitti 17 kakun syöjälle. Se on muhkea, ja siinä yhdistyy sopivasti jämäkkä ja makea valkosuklainen kerros ja päällä raikas mansikkakerros. Koristeluksi mielestäni riitti tällä kertaa rouhittu valkosuklaa. Pohjasta jätin kuivatut mansikat pois, kakku on erinomainen ilman niitäkin.



torstai 16. huhtikuuta 2015

Kolmen suklaan juustokakku

Tässäpä olikin taas varsinainen kevytkakku... tai sitten ei.
Olen jo kauan suunnitellut tällaisen valmistusta, ja kun tädit olivat tulossa kylään aamupäivällä ja vanhemman lapseni kummi illalla, mitäpä muuta kuin heistä koekaniineja tekemään!
Makea ja täyteläinen kakku, josta riitti hyvin yksi pala makean himon tyydyttämiseen! Omaan makuuni ohjeeseen riittäisi vähempikin liivatemäärä, siispä ensi kerralla jätän liivatteen tai kaksi pois ja kokeilen onnistumista.
Ohjeessa oli käytetty pohjaan Dominoja, itse heitin laatikossa olleet Dumle-keksit pohjaksi. Lisäsivät makeutta aika paljon, ja kahvipöydässä todettiinkin, että jokin hieman suolaista sisältävä keksipohja voisi toimia hyvin. Digestivet ja suolapähkinät? Ehkä... Joka tapauksessa, kokeiluun menee vielä toisenlainenkin versio myöhemmin :)

Pohjaan tuli siis n.250g Dumle-keksejä ja 75g voita. Murskaa keksit, sulata voi ja taputtele irtopohjavuoan pohjalle. Vuoka kannattaa vuorata leivinpaperilla.

Täyte

8 liivatelehteä
130g tummaa suklaata
130g maitosuklaata
130g valkoista suklaata
6dl vispikermaa
0,5dl sokeria.
400g maustamatonta tuorejuustoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokeri löysähköksi vaahdoksi. Sulata jokainen suklaa erikseen. Itse sulatin miedolla lämmöllä mikrossa sekoittaen välillä sulatuksen lomassa. Laita kolmasosa tuorejuustosta jokaisen suklaan joukkoon ja sekoita hyvin. Laita niin ikään kolmas osa kermavaahdosta jokaisen suklaan joukkoon ja sekoita hyvin tai pyöräytä vatkaimella tasaiseksi massaksi. Sulata liivatteet n. 3/4dl kuumaa vettä. Anna jäähtyä hetki ja vatkaa jokaiseen suklaa-tuorejuusto-kermamassaan kolmasosa liivatenesteestä.
Laita pohjalle tumman suklaan täyte, siirrä vuoka 5-10min pakastimeen jähmettymään. Laita sitten päälle maitosuklaatäyte ja taas pakkaseen 5-10 minuutiksi. Päällimmäiseksi valkosuklaatäyte. Tasoita hyvin aina välillä, jotta raidoista tulee tasaiset. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Päälle raastoin hieman suklaata.




New York cheesecake

New York cheesecake. Nimi jo kertoo, ettei kyseessä ole varmasti mikään kevytkakku. 
Eikä olekaan. Mutta ihanan helppo uunissa valmistettava herkku, joka pelaa yhteen loistavasti vadelmakastikkeen kanssa. Hieman kirpeä kastike tasapainottaa mukavasti makeahkoa kakkua. 
Tämä kakku on täyttä tavaraa! Kakkua tarjoiltiin syömään kutsutuille vanhemmilleni viikonloppuna, amerikkalaisvaikutteisten pulled pork-burgerien jälkiruoaksi.

Pohja

n.200g Digestivejä
125g voita

Täyte

3pkt maustamatonta tuorejuustoa
3dl sokeria
2rkl vehnäjauhoja
4 munaa
purkki ranskankermaa
3tl vaniljasokeria
2tl sitruunamehua


Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele vuoan pohjalle ja paista uunissa 175 asteessa noin kymmenisen minuuttia.

Vaahdota sähkövatkaimella keskenään tuorejuusto, sokeri ja jauhot.
Lisää tämän jälkeen kevyesti vatkaten yksi kananmuna kerrallaan juustomassaan.
Lisää loput raaka-aineet ja kaada seos keksipohjan päälle.

Paista 175 asteessa noin tunti tai kunnes juustokakun pinta saa väriä.

Anna juustokakun jäähtyä vuoassaan ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Vadelmakastikkeeseen laitoin 300g vadelmia, jotka soseutin ja laitoin sekaan sokeria "maun mukaan".



tiistai 7. huhtikuuta 2015

Porkkanajuustosämpylät

Tänään päätettiin vanhemman poikani kanssa leipoa sämpylöitä pienemmän ottaessa aamupäivätorkut. Hetken ohjeita selatessani ja miettiessäni päädyin tekemään "mitä kaapista löytyy"-sämpylöitä.
Ja tällaisella ohjeella lähdettiin kokeilemaan!

5dl maitoa
2tl suolaa
loraus hunajaa
2-3rkl öljyä
2 raastettua porkkanaa
2dl juustoraastetta
2pss kuivahiivaa
5dl vehnäjauhoja
5dl hiivaleipäjauhoja
1-1,5dl ruisleseitä

Voitelu sulalla voilla ja päälle juustoraastetta.

Lämmitä maito hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita joukkoon suola, hunaja ja öljy sekä juustoraaste(itse käytin jääkaapista parmesanraasteen jämät ja juustosekoitusta). Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja vaivaa jauhot pienissä erissä nesteeseen. Lopuksi lisää leseet ja porkkanaraaste. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Kohotuksen jälkeen jaa taikina kahteen, pyörittele tangoiksi ja leikkaa paloiksi. Pyörittele palat sämpylöiksi. Itse sain annoksesta 24 sämpylää.
Kohota vielä hetki liinan alla, voitele ja laita päälle juustoraastetta. Paista 200-225c n. 12min.
Hyviä tuli ja pääsee tämä resepti uudestaankin käyttöön! Jauhoja ja leseitähän voi vaihdella muihinkin laatuihin. Ihan mistä itse tykkää :)


torstai 2. huhtikuuta 2015

Juustokakkujen kiistaton kuningas sekä Tipu-muffinssit

Eilen oli isäni syntymäpäivä ja olimme sopineet, että minä teen kakun ja vanhempani sekä molemmat veljeni tulevat meille kahvittelemaan.
Kakuksi valikoitui juustokakkujen aatelinen, Baileys juustokakku. Suussa sulava, pehmeä, nautinnollinen, juhlava, kermainen.... yksinkertaisesti vain aivan liian hyvää ollakseen totta. Onneksi myös, sen verran makeaa, ettei tarvitse syödä puolikasta kakkua kerralla ;)
Ja mikä parasta, pöydässä istujat (ja varsinkin syntymäpäiväsankari!) pitivät kakusta ja velikin tilasi niitä tuleville syntymäpäivilleen, jonne olen luvannut hänelle tehdä kakut lahjaksi.



Juustokakun kavereiksi pääsivät Tipu-muffinssit. eli pääsiäiskuppikakut. Tällä kertaa innoittajana toimi Dansukker. Hauska idea ja varsinkin vanhempi poikani tykkäsi niin kovasti tipu-aiheisesta muffinssista, ettei meinannut raaskia syödä sitä!
Eikä siinä, olivat aikas hyviä nämäkin!

Hauskaa pääsiäistä itse kullekin!