tiistai 26. toukokuuta 2015

Suolaista, makeaa ja erilaista!

Tällä kertaa vuorossa olivat suolaisista leivonnaisista keikautettu lohivoileipäkakku, makeista mansikkaherkkis (kestosuosikin roolissa!) ja erilaisista Key lime piet .
Leivonnaiset tulivat vihkimisen jälkeiseen kahvitukseen.



Lohivoileipäkakku toteutettiin varsin suurilta osin reseptin mukaisesti, osaa raaka-aineista hieman lisäilin saadakseni suuremman kakun ja omana juttunani lisäsin puoleen väliin lohikakkua leipäkerroksen. Se tekee kakusta enemmän voilepäkakkumaisen ja tuo hieman "purutuntumaa" lisää tähän.












Mansikkavalkosuklaajuustokakku sai tällä kertaa teeman mukaisesti sydämen muotoisista karkeista tehdyn sydänkoristeen sekä valkosuklaarouhetta. Olisin halunnut pieniä punaisia mansikkarakeita tähän, mutta ihan hempeiltähän nuokin karkit tässä näyttävät.
























Ja sitten ne erilaiset! Inkiväärihunaja teki näistä jännän, mutta herkullisen makuisia! Inkivääri toi näihin sopivasti twistiä, jotain erilaista perinteisen key lime pien makuun. Tein ohjeesta puolitoistakertaisen, mutta laitoin inkiväärihunajaa vain sen yhden annoksen määrän, eli desilitran ja puoli desiä tavallista hunajaa. Siltikään inkiväärin maku ei jäänyt peittoon. Kannattaa kokeilla!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Maailman helpoin suklaakakku

Meillä oli viikonloppuna ohjelmassa varsanäyttely kaksivuotiaan hevoseni kanssa, ja pitihän sinne jotain nopeaa ja hyvää saada leivottua evääksi. Muistin kuulleeni ja lukeneeni tosi helposta suklaakakusta, jossa kaikki vain sekoitetaan eikä tarvitse vatkata yms. Senhän minä sitten päätin nopeasti tehdä!
Kakkuun tulee:

3 munaa
3dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
200g sulatettua voita

Sulata voi, jäähdytä se. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi, ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunissa 180 asteessa, ohjeessa käskettiin paistaa n. 17 minuuttia, meidän tehokkaassa uunissa meni 20 minuuttia. Kannattaa kokeilla tikulla välillä, kakun kuuluu jäädä taikinaiseksi, mutta itsellä se n. 16 minuutin kohdalla oli jopa löysä vielä.

Kun kakku on jäähtynyt, kuorruta se tällä seoksella:

50g sulatettua voita
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Kaikki taas tasaiseksi massaksi, kakun päälle levitys ja jääkaappiin tekeytymään. Törkeän helppo kakku, jonka kaikki osaavat tehdä, ja vieläpä todella herkullinen!


Late Lammas-kakku ja Limejuustokakku

Sain tehtäväkseni tehdä kaksi vuotta täyttävälle pikkumiehelle Late Lammas-täytekakun. Hetki piti miettiä toteutusta, kunnes nettiä selaillessani löytyi vaahtokarkeilla päällystetty Late. No sellainen tietysti! Toiveina oli täytteiksi vadelmacurd ja Pätkismousse.

Late Lampaan teko alkoi sokerikakkupohjalla, ja sillä perinteisellä parhaaksi koetulla reseptillä:

5 munaa rikotaan lasiin. Toiseen samanlaiseen lasiin laitetaan yhtäpaljon sokeria. Sokeri kaadetaan kulhoon. Lasiin laitetaan vehnäjauhoja ja perunajauhoja, joista vehnäjauhoja 50-75% koko määrästä. Sekaan 2 tl leivinjauhetta. Munat sokerin kanssa kulhoon, vatkataan vaahdoksi, joukkoon sekoitetaan varovasti keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan, paistetaan uunin tehosta riippuen alatasolla 35-40 min, 175C.

Pohja kumotaan sen hieman jäähdyttyä ja leikataan kolmeen osaan.

Sitten täytteet, jotka on mitoitettu tähän kakkuun sopiviksi määriksi.

Vadelmacurd:
300g vadelmia
3 keltuaista
1,5 dl hillosokeria
150g voita

Vadelmia, keltuaisia ja hillosokeria keitellään reilut 10 minuuttia hiljalleen sekoittaen, kunnes seos sakenee. Nostetaan vesihauteeseen jäähtymään, ja sekaan vatkataan voimakkaasti sekoittaen voi kuutioina.

Pätkismousse:
4,5 liivatetta
2 pussia Pätkiksiä
3 dl kuohukermaa
1,5 prk vaniljarahkaa ( a´200g)

Pätkiksiä ja kermaa keitellään hiljaksiin, kunnes suklaat ovat sulaneet kerman joukkoon. Seos jäähdytetään jääkaapissa aivan kylmäksi. Tee tämä vaikka edellisenä päivänä, jotta on varmasti kylmää.
Liivatteet laitetaan pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota pätkiskerma. Kuumenna tilkka maitoa kiehuvaksi, sulata siihen liivatteet ja kaada liivateseos rahkan joukkoon. Yhdistä rahkaliivateseos ja pätkiskerma.

Sitten se kokoaminen. Vuoraa n. 3-4 litran vetoinen kulho kelmulla. Itsellä taisi olla 4-5 litran vatkauskulho, joka jäi hieman vajaaksi. Laita pohjalle ensimmäinen kakkulevy sopivaksi leikattuna, paistopinta alaspäin. Kostuta esimerkiksi maidolla. Laita päälle puolet vadelmacurdista ja puolet pätkismoussesta. Nosta päälle seuraava sopivan kokoiseksi leikattu kakkupohja. Kostuta ja täytyä lopuilla täytteillä. Nosta päälle viimeinen pohja ja kostuta. Peitä kulho kelmulla ja laita seuraavaan päivään saakka maustumaan jääkaappiin.









Seuraavana päivänä ota alusta, jolle kakun kokoat ja kumoa kakku sille. Toivo samalla parasta. Näin minäkin tein ja ainakin tällä kertaa onnistui. Tältä kakku näytti kumoamisen jälkeen!







Sitten onkin ohjelmassa kuorrutus. Tein "vapaalla kädellä" kakun päälle seoksen, johon tuli n. 100g maustamatonta tuorejuustoa, pari desiä vaahdotettua kermaa ja tomusokeria desin verran. Kaikki sekaisin, ja kakun päälle. Sitten alkoikin kakun varsinainen kuorrutus.






Kakku sai päälleen n. 400g pieniä, valkoisia vaahtokarkkeja. Näiden laittaminen yhdeltä kesti puolisen tuntia.








Sen jälkeen sokerimassasta Laten naama, korvat, silmät ja pikkuiset sorkatkin vielä!
Late sai teon aikana hieman tomusokeria kaulimisessa päälleen ja sitä pyyhkiessä, jäi naama hieman kiiltäväksi. Itseä kiiltävä naama hieman jäi häiritsemään....
Yhtä kaikki, kakku oli maistunut ja sankari oli ollut siitä kovin mielissään, sehän se pääasia on!










Toisena tilauksena, vieläpä samalle päivälle, oli rippijuhliin limejuustokakku. Tein tästä aiemmin koeversion, ja tykkäsin, mutta kiilteestä tuli ohjeen kanssa tehtynä omaan makuuni liian hapan. Yhtä kaikki, tiesin, että kakku tulisi jakamaan mielipiteet ja niinhän se olikin tehnyt; aikuiset olivat tykästyneet raikkaaseen makuun, lapsille lime oli liian "hapokasta".














Kiilteeseen laitoin sokeria reilustikin lisää, mutta nähtävästi limemehu on sen verran tujua, että sokerilla ei ole "voimaa" sitä makeuttaa tarpeeksi. Koristeeksi tuli tilaajan toiveesta valkosuklaarouheesta. Kuvat on otettu juhlapaikalla. 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Vappuherkkuja!

Vappu oli ja meni, ja mikäs vappu se sellainen on, johon ei munkit kuuluisi?
Tällä kertaa halusin tehdä sekä donitseja että pikkumunkkeja, erilaisin päällisin. 
Lisäksi vappuaatoksi haluttiin jälkiruoka (kun muuten sitä herkuttelua olisikin ollut aivan liian vähän ;) ), ja päädyimme jäädykkeeseen. Mies toivoi sopivan raikasta ja makeaa ja löysinkin ohjeen mansikkavalkosuklaajäädykkeestä. 

Munkkien perustaikina oli tämän kaltainen, ja tästä sain 16 munkkia, kahdeksan donitsia ja kahdeksan pikkumunkkia.

100g voita
2,5 dl maitoa
1/2 pkt hiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 muna
1 tl suolaa
7,5 dl vehnäjauhoja

Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja kananmuna. Sekoita joukkoon erissä noin puolet jauhoista. Lisää voi, ja työstä joukkoon loput jauhot. Anna taikinan kohota tunti liinan alla vedottomassa paikassa.

 Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile tangoiksi. Jaa kumpainenkin pötkö 8 osaan - eli yhteensä munkkeja tulee  noin 16 kpl. Anna munkkien nousta vielä liinan alla puolisen tuntia.


Lämmitä sitten noin litra öljyä paksupohjaisessa kattilassa. Optimilämpötila on 170-180 astetta, jos mittaria ei ole, voi sopivan lämmön testata pienellä taikinapalalla. Yleensä öljy on sopivaa kun se alkaa "liikkua" ja nousee hieman höyryä. Munkki ei myöskään saa painua pohjaan, silloin öljy on liian kylmää. Testailu kannattaa ;)
Laske 2-4 munkkia koosta riippuen käsin tai reikäkauhalla öljyyn ja paista kypsäksi kummaltakin puolelta. Laita valmiit munkit talouspaperin päälle, jotta liika öljy imeytyy pois.




Päällystin jäähtyneet munkit pomadalla (tomusokeria, elintarvikeväriä, sitruunamehua ja vettä), maitosuklaalla ja valkosuklaalla. En laittanut hillotäytettä lainkaan, eivätkä nämä sitä kaivanneetkaan.




Koristeluksi vetelin viiruja maitosuklaalla ja valkosuklaalla sekä ripottelin päälle kookoshiutaleita ja karkkimurskaa.






Sitten se jäädyke. Kuvat eivät kerro lainkaan totuutta jäädykkeen herkullisuudesta, koska unohdin ottaa kunnon kuvat jäädykkeestä ennen kuin se oli jo rumasti sulanut ja puoliksi syöty!
Jäädyke kannattaisi tehdä silikonivuokaan, jolloin se irtoaisi perinteistä teflonvuokaa paremmin. Koska en tällaista omista, lienee ohjelmassa ostosreissu vaikkapa Ikeaan...
Jäädyke tehtiin Hellapoliisi-blogin ohjeella.





Vaikka kuvassa jäädyke tosiaan näyttää lähinnä sulaneelta jäätelökasalta, oli maku niin taivaallisen hyvä, että tätä tehdään kyllä uudestaankin! Makean, hieman kinuskisen, makuinen valkosuklaa yhdistettynä raikkaaseen mansikkaan oli todellakin toimiva yhdistelmä. Kesää odotellessa, kuumana hellepäivänä tämä on varmasti oivallista!